i

               Vain äänestämällä voit vaikuttaa.

                  Päiväkirja

                 27.10.08 KIITOS kaikille minua äänestäneille ihmisille:) Ja kiitos kaikki muitakin PS:n ehdokkaita äänestäneille. Nyt alkaa sitten hommien tekeminen valtuutettuna : ) Pyrin tekemään parhaani edustajana. Uskon, että ajasta tulee mielenkiintoista ja saan ajettua minua äänestäneiden ihmisten tärkeitä asioita eteenpäin.

             25.10.08 Huomenna on äänestyspäivä. Miksi kannattaa äänestää? Minusta äänestäminen on tärkeää siksi, että minä saan edustajan edustamaan joka ajattelee asioista kuten minä. Minulle tärkeitä asioita ovat lasten ja nuortenpalvelut, hoiva-asiat, katujen hiekoitus ja valaistus, harrastus ja liikuntatilat, opetus ja kirjastotoimi. Valtuusto on se elin joka päättää edellä olevista asioista. Ei ole aivan sama kuka siellä istuu ja päättää. Sinä kuntalaisena voit päättää kuka päättä. Käytä ääntäsi, anna sen kuulua. Monessa maassa ihmisiä kuolee sen takia kun he haluaisivat demokratian. Myös sotaveteraanit turvasivat itsenäisyytemme ja äänestys oikeutemme. Osa heistä ei palannut sieltä jostain, koska he kuolivat demokratian puolesta. Oletko SINÄ valmis jättämään äänioikeutesi käyttämättä ja samalla unohtamaan isoisiemme ja isoäitiemme uhraus äänioikeutemme puolesta?

                 23.10.08 Taas on valtaapitävä sikarikerho päättäjämme säästäneet lapsista. Tällä kertaa kyseessä on lasten purukalusto. Päättäjämme kaikessa viisaudessaan ovat unohtaneet lastemme hampaat. He ovat päättäneet säästää ennaltaehkäisevässä hammashoidossa. Siitä seurauksena on kolmannes korkeammat kustannukset ja lasten kärsimykset. Perkele, sanon minä. Me perussuomalaiset olemme jauhaneet ja jauhaneet tästä yhä uudelleen ja uudelleen. Ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon pitää saada lisää RAHAA ja resursseja. Säästöt ovat huomattavia kun hoidamme vaivat pois ennen kuin ne ovat edes tulleet. Siinä on lääke kuntamme talouden parantamiseksi ja ihmisten viihtyvyyden lisäämiseksi myös. Minua alkoi todella ottamaan pannuun kun luin lehdestä että: KÖYHIEN LASPSILTA VIEDÄÄN HAMPAATKIN. Kiitos SDP, KESKUSTA, KOKOOMUS, KD, VIHREÄT, RKP ja VAS. Kun olette näyttäneet mitkä ovat teidän arvonne. Lasten terveys se ei ainakaan ole.

                 22.10.08 Leivoin lasten kanssa leipää tänään. Yritin tehdä perinteistä mummon valmistamaa maalaisleipää, mutta ei se nyt ihan onnistunut. Leipä ei kohonnut kunnolla, leveni vain:) Ilmeisesti taikina oli hieman löysää, no seuraavaksi pitää tehdä jäykempää taikinaa. Eli virheistä oppii tai sitten ei. Kuten moni nykyinen kunta poliitikko on osoittanut. Moni ei ole ymmärtänyt jäädä leikistä pois. Vaan jääräpäisesti pitää omista asemistaan kiinni. Vaikka ennusmerkit ovat olleet jo selvät vuosia niin silti päättäjät on kuvitellut vanhojen konstien purevan ongelmiin. Ai niin, Riepulan raportti viittasi Rovaniemen liitokseen monessa kohtaan. Mistäköhän kuulin, että Rovaniemi on vaikeuksissa eli toivottavasti otamme myös opiksi siitä ja emme tee samaa virhettä uudelleen.

             20.10.08 Maahanmuuttajien työn ja tutkinnon saanti suomessa, tyssää ruotsin kieleen???? Heh heh luulin pilaksi, mutta ei kaikessa typeryydessään valtiovalta tai RKP:n ihmiset ovat varmasti oheisen säännön takana. Meitä perussuomalaisia syytetään rasismista, mutta pahimpia rasisteja taitaa olla nykyiset valta puolueet. Tilanne jossa ulkomaalaisen tutkinnon omaava maahanmuuttaja ei saa töitä suomesta koska ei osaa ruotsia on täysin järjetön. Taas yksi syy lisää miksi pakollisesta ruotsista pitää luopua. Kuinka moni suomalainen pääsisi uuteen työpaikkaan jos vaatimuksena olisi ruotsinkielen taito? ei kovin moni. Vuodessa valtio käyttää kymmeniä miljoonia kotouttamiseen ja sitten monen työnsaanti tyssää puutteelliseen ruotsinkielen taitoon. Minusta olisi paljon järkevämpää nekin rahat käyttää suomenkielen opetukseen maahanmuuttajille, mikäli täällä tarvetta on ulkomaiselle työvoimalle. Ensisijaisena tehtävänä meillä on työllistää suomalaiset työttömät. Mutta pitää meillä olla myös maahanmuuttajille selkeät kotouttamis menetelmät. Koska moni maahanmuuttaja tulee suomeen rakkauden tähden. Ja heidänkin on tärkeätä sopeutua osaksi yhteiskuntaamme.

             17.10.08 ”Löytölapsikohun jälkipyykki Virossa: Eläimistäkin pidetään parempaa huolta” otsikko iltasanomissa. ”Järvi-suomen Portille syyte ahtaista kalkkunakuljetuksista” otsikko Kouvolan-sanomissa. ”Harva kunta on tehnyt uuden suunnitelman lastensuojelusta” otsikko Kouvolan-sanomissa.

”Lapsuuden elinolot vaikuttavat nuoren aikuisen terveyteen” otsikko Kouvolan-sanomissa.

             Edellä mainitut otsikot on poimittu saman päivän nettilehdistä. Virossa ihmiset valittaa samoista asioista, jotka täällä meilläkin on  retuperällä. Eläimien oikeudet ovat totta kai tärkeitä ja monessa tapauksessa, ne on hoidettu paremmin kuin ihmisten. Koska tuotanto eläin tuottaa konkreettista taloudellista etua. Lapset ja vanhukset eivät nykyisten päättäjien mielestä ole ilmeisesti kannattava sijoitus, vai miten muuten on selitettävissä heidän asioidensa hylkääminen.  Minun arvomaailmassa lapset ja vanhukset ajavat eläimien ohi.

             Oheisia otsikkoja katsoessa, minulle tuli mieleen onko täällä meilläkään asiat miten pitää. Oion nyt vähän mutkia suoriksi. Mutta lihanjalostaja on saanut syytteen ahtaista kalkkunakuljetuksista. Samaan aikaan moni kunta ei ole kuitenkaan tehnyt uutta lastensuojelu suunnitelmaa. Eikä myöskään päätöstä siitä paljon voidaan sulloa lapsia samaan luokkaan tahi vanhuksia samoihin tiloihin.

Toivottavasti kalkkunat voittavat oikeuden käynnin. Tosin kalkkunoita se ei enää auta, eiköhän ne ole jo syöty.

 

             16.10.08 Tänään olin Inkeroisissa vaalitilaisuudessa. Porukkaa kävi mukavasti siitä kiitoksia kaikille ystävällisille ihmisille, jotka annoitte lisää uskoa työhömme. Illalla taas kävin lenkillä koiran kanssa, oli kyllä ihan koiran ilma. Koira ei tosin siitä hirveästi välittänyt. Vaan nuuhki mielellään joka paikkaa. Nyt jopa kulki nätisti hihnassa. Tulin siitä iloiseksi, kun olen sitä yrittänyt opettaa kävelemään hihnassa ihmisiksi tai koiran tapauksessa se kai olisi koiraksi!!!.

 

             15.10.08 Tänään alkoi ennakkoäänestys. Käykäähän äänestämässä niin saadaan hyvä kattaus erilaisia edustajia valtuustoon. Eilen lueskelin lehteä siellä joku meedio oli sitä mieltä että, eilen maapallolle olisi pitänyt tulla avaruusalus : ) Itse en sitä nähnyt, jos joku näki niin ilmoittele niin tarjoan kupillisen kahvia : ) Lehdessä varoiteltiin myös joukkotyöttömyydestä. Toivottavasti sitä ei tule. Monessa asiassa seutukuntamme ei ole vieläkään toipunut 90-luvun lamasta. Eli täällä on edelleen suht korkea työttömyys aste. Jos se alkaa kasvamaan niin ei se houkuttele nuorisoa tänne jäämään. Vaan nuorten täältä pois muutto jatkuu edelleen, koska työpaikkojen ei ole.

 

             14.10.08 Mikä meidät erottaa eniten muista puolueista? Avoimuus. Meidän puolueemme eräs perusajatus on päätöksen teon avoimuus. Kaikenlainen kulissien takana tehtävä epämääräinen suhmurointi ei ole sallittua. Yhteisiä julkisia varoja käytettäessä, varojen käytön pitää olla myös julkista ja tarpeen tullen on pystyttävä selkeästi osoittamaan mihin rahat on käytetty.

 

             13.10.08 Tänään vietetään liikenneturvallisuuspäivää. Kolmannes kuolemanjohtavista onnettomuuksista tapahtuu taajamissa. Pyydänkin pohtimaan mitä jokainen meistä voi tehdä, että liikkuminen olisi turvallisempaa. Itselleni tuli mieleen ensimmäiseksi heijastin. Se on halpahenkivakuutus pimeässä liikkuvalle kulkijalle. Myös lapset tuli mieleen. Heitä kun näkee liikkumassa tiellä tai sen lähellä niin ikinä ei voi olla varma mitä lapset keksivät. Eli he voivat vaikka juosta suoraan auton eteen. Noudattamalla ajonopeuksia taajamissa, säästyttäisiin monelta ikävältä tapahtumalta             12.10.08 Gallup on julkaistu ja se lupasi meille hyvää. Saisimme sen mukaan kolme paikkaa valtuustoon ja neljäskään ei olisi kovin kaukana. No tietenkään gallupit eivät äänestä mutta jotain suuntaa ne kertovat ja luovat uskoa asiaamme.

Tänään markkinoilla jatkuva kuhina ja ihmispaljous oli kojumme edessä pitkin päivää. Timo Soinia ihmiset haastattelivat kovasti. Myös meitä paikallisia perussuomalaisia ihmiset jututtivat ja kertoivat, että aikovat myös meitä äänestää. Se oli mukavaa kuultavaa.

Illalla muuten havaitsin, että pururadalle oli laitettu valot päälle joten pimeys ei enää vallinnut radalla. Kiitoksia kaupungille siitä.

 

             11.10.08 Huomenna olen tavattavissa Kouvolassa markkinoilla. Myös puolueemme puheenjohtaja Timo Soini tulee sinne. Mutta sitten asiaan, joka on minusta pielessä uudessa kunnassa. Meidän perheessä on kaksi autoa. Miksi? No siksi, että vaimoni pääsee Kuusankoskelle opiskelemaan ja minä töihin. Nyt sitten joku ajattelee, että miksi ette käytä julkisia. Siitä yksinkertaisesta syystä, että vaimoni koulupäivät pidentyisivät noin neljällä tunnilla. Ja se aika olisi pois perheemme yhteisestä ajasta. No miksi minä en sitten käytä julkisia. Siitä yksinkertaisesta syystä että, minä taas aamuisin tai iltaisin hoidan lapset hoitoon tai hoidosta kotiin. Vuoden alusta työpaikkani muuttaa Kouvolan keskustaan ja sinnekään ei täältä pääse kohtuullisen sopivasti julkisilla kulkuneuvoilla kulkemaan töihin. Eli uudessa Kouvolassa yksi suurimpia hommia on aluksi laittaa liikenneyhteydet kuntoon eripuolille kuntaa. Mikä tärkeintä lippuhintojen pitää olla edulliset, ettei se taas karsi matkustajia.

 

             10.10.08 Kukkuu sanoo käki ja nukkuu kunnan väki. Nyt varmaan moni ihmettelee että mitä ihmettä? Hulluksiko Koponen tuli. No en ole tullut hulluksi. Vaan pyrin herättelemään teitä että muistaisitte käydä äänestämässä. Minulle itselleni on sama mitä äänestätte, kunhan teette sen mukaan mikä teistä tuntuu oikealta. Jättäytymällä kotiin, varmistatte sen, että suuret puolueet saavat jatkaa uudessa kunnassa. Ilman, että kukaan oikeasti panee hanttiin.

 

             9.10.08 Leikkiessäni eilen Aavan kanssa junalla, sain ajatuksen, että tehdäänkin leluista uusi Kouvola alueineen.  No rakentelimme sitten yhdessä maaseudun, metsää kaupunkimaista maisemaa puistoineen, junaradan, tiestö ja vesistöä. Eli siitä uusi Kouvola on tehty. Sitten kuvasin leikkikaupunkia kameralla. Tein käsikirjoituksen ja äänitin puheen nauhalle. Ja eikun muokkamaan tietokoneella siitä esitystä.. No tällainen siitä sitten tuli,klikkaamalla tästä voit katsoa teoksen : ) samalla äänestää sitä A-tuubissa. Mikäli se saa tarpeeksi ääniä niin se esitetään televisiossa. PS. täältä voi käydä katsomassa koko videon http://www.youtube.com/watch?v=HZf8u0IqtZI

            

             08.10.08 Jukka Nyberg SDP, hänen mielestä pienet puolueet eivät saisi osallistua kunnallisvaaleihin? Pidin ensin pilana koko asiaa, mutta ei se ollut. Oikein tv:ssä esitteli ajatuksiaan. Hänen mielestä kun on paljon puolueita, niin on myös mielipiteitä paljon ja se taas häiritsee päätöksentekoa. Ettei vaan olisi niin, että se häiritsee diktatuurimaisiin otteisiin tottuneita vanhoja paikallisilla puoluepamppuja. Kaikki kun ei olekaan samaa mieltä heidän kanssa. Vapaaseen demokratiaan kuuluu erilaiset mielipiteet. Jos se ei sovi täällä Suomi nimisessä demokratiassa, niin ainahan voi matkustaa Kiinaan ja liittyä kommunistipuolueeseen. Siinä maassahan ei ole kuin yksi puolue, joka on kaikesta samaa mieltä. Myös kansalaisten sananvapaudesta, puoluehan sen on kieltänyt.

 

             06.10.08 Kotkassa kokeillaan ilmaisia liikunta palveluita muutamalle ikäryhmälle. Mielestäni idea on oikein hyvä. Saman kaltaisen ohjelman uusi Kouvolankin voisi ottaa teemakseen. Uskon, että tämä parantaisi kuntalaisten kuntoa ja vähentäisi sairastavuutta. Systeemissä voisi tosin olla pykälä, että tietyllä ajalla pitää tulla tietty määrä suorituksia. Jos ei suorituksia tule tarpeeksi niin sitten joutuu maksamaan liikuntapalveluista, pienen maksun.

 

             5.03.08 Galluppi lupaa hyvää meille. Yli kuuden prosentin kannatusta. Mutta aina gallupeihin pitää suhtautua tietyllä varauksella. Gallupit eivät äänestä vaan ihmiset.

Mutta sitten arkipäivän asioihin oli menossa tänään illalla juoksulenkillä kohti valaistua pururataa. Mutta yllätys yllätys, valaistus puuttui. Pimeätä oli. Ei valoja. No, sitten juoksentelin pitkin pimeätä pururataa jonkun matkaa toivoen etten loukkaannu. Lopulta pääsin valaistulle asfalttitielle.  Eiköhän jo olisi aika sytyttää valot, jos kaupungilla ei ole rahaa valaistukseen niin ei sillä mielestäni ole myöskään oikeutta lähettää kaupunginhallitusta ja joukkoa virkamiehiä Unkariin. Kyse on valinnoista laitetaanko rahat kuntalaisten palveluihin vai johonkin muuhun. Mielestäni tärkeintä on taata kunnan palvelut. Sain joka tapauksessa lenkin tehtyä, mutta en pidä yhtään asfaltilla lenkkeilystä koska alustana se ei ole kovin lenkkiystävällinen.

 

03.03.08 Tänään olin vaimoni kanssa vetämässä metsävaeltajia. Minusta vastaavanlaista toimintaa lapsille olisi hyvä olla paljon enemmän. Meidänkin ryhmä on ihan täysi ja jonossa olisi vielä lapsia tulossa.  Kaikissa harrastuksissa yleensä vetäjien puutteeseenhan asiat pysähtyvät. Harrastusten vetäminen vaatii aina pitkäaikaista sitoutumista. Nykyään ihmiset on tottuneet siihen, että kaikki on valmiina itse ei tarvitse tehdä mitään. Vaimoni kanssa lähdimme vetämään vaeltajia jotta lapset pääsisivät ”metsään”.  Kokoonnumme lasten kanssa noin kolmen viikon välein, tämä tahti on oikein sopiva meille. Koska tässäkin touhussa pitää etukäteen miettiä mitä tehdään, mistä lapset pitää, mikä on turvallista, minne ja milloin mennään. Eli tausta työtä on tehtävä yllättävän paljon, jotta asiat sujuisi. Toivotankin vanhempia miettimään, josko hekin voisivat osallistua omien lastensa harrastuksiin enemmän ja saada myös muita lapsia onnelliseksi.

 

02.03.08 Mikä on suurissa puolueissa vikana, kun heidän kunnallisten edustajien ääni ei kanna eduskuntaan. Tarkoitan tällä sitä, että valtio ”kylpee” rahoissa ja monet kunnat taas on rahoitus vaikeuksissa. Silti valtio antaa lisää velvoitteita kunnille, antamatta kuitenkaan rahaa niiden toteuttamiseen. Kuitenkin kunnissa ja valtiokin päättäjänä ovat samojen puolueiden edustajat vallassa. Miksi valtiovalta ei kuuntele kuntia? Itse en siihen ole muuta keksinyt kuin, että kunnallispolitiikoilla ei isoissa puolueissa ole sananvaltaa. Perussuomalaisten etuna on että tavallinenkin jäsen voi soittaa puolueen johtoon ja keskustella asioista päälliköiden kanssa.

01.10.08 Katselin illalla vaaliexpressiä. Blaah. Itse ohjelma oli todella puisevaa katsottavaa. En ihmettele yhtään että nuoret ei äänestä ja heitä ei politiikka kiinnosta. Olisin toivonut etenkin isoilta puolueilta, muita henkilöitä kuin mitä siellä nyt oli. Eli nuoria ja heidän tuoreita ajatuksia. Nyt siellä oli vuosikausia vallan kahvassa istuneita miehiä, jotka omalla karulla tavalla kertoo nuorille omaa kieltään poliittisesta elämästä. Tämä vahvisti vain lisää omaa uskoa siitä, että välillä olisi hyvä vaihtaa päättäjiä.

 

30.09.08 Hyvä fyysinen kunto auttaa ihmistä jaksamaan terveempänä läpi elämän. Jo puoli tuntia päivässä liikkumista ehkäisee monia sairauksia ja parantaa elämänlaatua. Liikkumisen ei tarvitse olla mitään pakkotahtista kuntoilua. Pienistä arjen muutoksista syntyy jo isompi kokonaisuus. Tässä pari esimerkkiä siitä, mitä jokainen voi tehdä oman olonsa kohentamiseksi. Käytä hissin sijasta portaita, käy lähikaupassa lihasvoimalla. Myös kotona voi harrastaa liikuntaa, vaikkapa sitten kalsarit jalassa tai ilman niitä. Kotona voi venytellä, tehdä vatsalihaksia, punnerruksia, siivota, tai vaikka pöllytellä lakanoita.

Mitä kunta sitten voi tehdä liikunnan edistämiseksi? Kunnan tulee mielestäni tarjota kuntalaisille, etenkin lapsille ja nuorille, hyvät puitteet, joiden turvin voi harrastaa eri liikuntamuotoja. Nuorena opittu liikunnallisuus seuraa läpi elämän. Alaikäisten pitää saada harrastaa liikuntaa kunnan tiloissa ilmaiseksi, ja täysi-ikäistenkin tulee saada edullisesti kunnan tilat käyttöönsä, koska kuntakin siinä säästää ajan kuluessa. Hyvä kuntohan merkitsee lähes tulkoon aina sitä, että sairastaa vähemmän ja kuluttaa terveyspalveluitakin vastaavasti vähemmän.

Meillä vanhemmilla on vastuu lapsiemme riittävästä liikkumisesta. Suositushan on, että lapset saavat liikuntaa kaksi tuntia päivässä. Se kuulostaa paljolta, mutta omiakin tenavia seuratessa näkee sen, että eivät lapset hirveästi liiku kävellen, vaan juosten. Koululiikuntaa tulisi lisätä, nimenomaan sellaiseksi, että oppilaat itse saisivat päättää mitä lajia he voisivat harrastaa. Uskon, että se motivoisi nuoria ja lapsia liikkumaan enemmän.

Ai niin, meinasi unohtua… Sanonta, ”nauru pidentää ikää”, on nyt tutkittu ja on todettu, että 15 minuuttia päivässä naurua antaa elinvuosia kahdeksan lisää. Eli olkaamme liikkuvaisia ja naurakaamme :).

 

29.09.08 Anjalankoski häviää kartalta, hyvä niin. Paikkana se on täysin tuntematon ja fyysisesti se ei sijaitse missään, vaikka muuta on väitetty. Keltakangas on säilyttänyt paikkansa kansalaisten suussa. Keltsun seudusta ei ole tullut Anjalankoskea vaikka sitä on yritetty tehdä. Paikannimiksi postiosoitteissa yksityishenkilöiden kannalta olisi mielestäni järkevintä laittaa Voikkaa, Inkeroinen eli säilytettäisiin kaupungin osien nimet. Sen perusteella henkilöt osaisivat suunnistaa oikealle puolelle suurta kaupunkia. Yrittäjien kannalta Kouvola ilmeisesti olisi selkein. No päätetäänpä sitten niin tai näin, paikathan ei häviä minnekkään.

26.09.08 Numerot on annettu. 432 on siis minun numero.  Neljä kolme kaks, kunta paremmaks. Voisi vaikka olla iskulauseenani vaaleissa.

Viikonloppu lähestyy : ) Myös vaalit on kokoajan lähempänä. Ihmettelen muiden puolueiden ehdokkaiden vähäistä näkyvyyttä, lehtien yleisön osasto palstoilla. Väkisinkin tulee mieleen, että onko suuri osa ehdokkaana olevista henkilöitä, joilla ei ole edes aikomusta mennä lävitse. Kunhan kerää tutuilta ääniä puolueelle ja tukee nykyisiä valtaapitävien läpi pääsemistä.

 

25.09.08 Kassulle kunnossa on hanke, jolla nuoret miehet pyritään saattamaan parempaan kuntoon, jotta he selviävät varusmiespalvelusta. Hanke on mielestäni loistava. Toivottavasti se saa jatkoa.

Itse olen huolissani myös nuorten naisten kunnon rapautumisesta. En usko että ilmiö koskee vain miehiä. Miesten kuntoa on armeijan toimesta seurattu vuosikymmeniä, naisilla vastaavia tilastoja ei ole. Naisilla ei ammattikoulun/lukion jälkeen ole mitään paikkaa missä joku liikuttaisi heitä, tai testaisi heidän kuntoaan. Monipuolinen liikuntapalveluiden tarjonta ja niistä tiedottaminen on jokaisen kunnan velvollisuus, mielestäni. Ketäänhän ei voi pakottaa osallistumaan mihinkään, mutta osallistuminen ei saa tyssätä siihen, että liikuntapalveluita ei ole tarjolla.

 

24.09.08 Illalla töiden jälkeen ilta sujui rattoisasti pyykkivuoren kimpussa. Aamuisin lapsia lähtiessäni viemään hoitoon, en yleensä meinaa löytää vaatteita lapsille. Kysymys ei ole siitä etteikö vaatteita olisi tai siitä että ne olisivat likaiset. Meillä pyykkihuolto toimii hyvin, siihen asti kunnes ne pitäisi laittaa kaappiin. No nyt on onneksi taas vaatteet helposti löydettävissä. 

 

23.09.08 Taas on järkyttävät uutiset kertoneet pitkin päivää, jonkun ihmisen pahasta olosta. On todella surkeaa, että paha olo tulee näin järkyttävällä tavalla ulos. Jatkuvien säästöjen kohteeksi joutunut nuortenmielenterveyspalvelut, alkaa nyt näyttämään todelliset kasvonsa. Tähän tilanteeseen on johtanut kolmen suurimman puolueen teot tai pikemminkin tekemättä jättämiset.  Ihmettelen ettei jatkuvista asiantuntijoiden varoituksista huolimatta, suurimpien puolueiden kirstunvartijat ole kohdistaneet rahaa lisää mielenterveyspalveluihin. Koska heillähän on päätösvalta käsissä niin kunnissa kuin valtionhallinnossakin.

 

22.09.08 Nyt on viikonloppu takana ja ensimmäinen työpäiväkin tällä viikolla ohitse. Viikonloppu hujahti jälleen todella nopeasti.  Lapsilla oli yövieraita perjantaina, lauantai meni kotona puuhastellessa ja sunnuntaina kävin koiran kanssa metsällä. Myös tuttavilla kävimme kylässä Kotkassa. Siellä lapsemme bongasivat todella mahtavan leikkipuiston. En muista nähneeni yhtä hienoa puistoa täällä meillä päin. Hyvänä alkuna täällä voisi pitää edes vähän parempaa huolta nykyisistä puistoista. Nyt täällä rikki mennyt leikkiväline häviää pois puistosta ja kestää kauan ennen kuin lelu korjataan.

 

18.09.08 Tänään Kymenlaaksonradion jutussa haastateltiin Anjalankosken kaupunginhallituksen puheenjohtajaa, joka oli juuri lähdössä kaupunginhallituksen kanssa Unkariin. Kaupungin kerma oli vahvistettuna useammalla kaupungin virkamiehellä. Itselleni herätti kysymyksen, millä rahoilla eliitti on matkalla ja mikä on matkan tarkoitus. No selvisihän se, jos en väärin kuullut, että meidän veronmaksajien rahoilla siellä mällätään. Ja matkan hyödyttävä vaikutus kuntalisille on vähintään kyseenalaista.

            Nämäkin rahat voisi käyttää huomattavasti viisaammin tavallisten kuntalaisten parhaaksi. En usko, että ulkomailla syntyy yhtään parempia päätöksiä. Uuden Kouvolan päättäjien matkat kaupungin rajojemme ulkopuolelle, tulisi perustua suureen harkintaan. Työpaikkoja tuottavien investointien saaminen seutukunnalle, olisi ainoita syitä miksi näkisin tarpeellisena mennä veroeuroilla matkustelemaan ulkomaille. Mielestäni kokoukset pitää järjestää kaupungin tiloissa tai jos kaupungilla ei ole tarvittavia tiloja, niin sitten ostettaisiin paikkakunnalla toimivilta yrityksiltä oheinen palvelu. Samalla tuettaisiin seutukunnan yrittäjiä ja ehkäpä työllistettäisiin kuntalaisia.

 

15.09.08 Noin kuukauden päästä se sitten alkaa, siis ennakko äänestys.  Odotan mielenkiinnolla miten näissä vaaleissa käy, toivon tietysti että hyvin omalla kohdallani,  mutta äänestäjäthän sen päättää.

            

11.09.08 Tämä päivämäärä muistetaan vuoden 2001 terroristi iskusta Usa:han. Mutta se ei ole päivän pää puheen aihe vaan se, että metsäteollisuus laittoi eilen monen perheen elämän sekaisin, ilmoittamalla tehtaiden sulkemisista ja väenvähentämisestä. Valtiovalta lupasi rientää apuun ja helpottaa uudelleen työllistymistä. Minua on ihmetyttänyt se että, jos valtiolla on joku hokkuspokkus-temppu. Millä saadaan väki töihin uudelleen, niin miksei sitä käytetä jatkuvasti jo työttömänä olevien työllistämiseen.

 

 

   JUHA KOPONEN VALTUUTETUKSESI